maanantai 4. toukokuuta 2009

Kotiin ja arkeen paluu

Kotona taas Jyväskylässä ollaan.

Tultiin alkuillasta ja nyt on kämppä ihan hujan hajan, kun on matkatavarat pitkin poikin olkkaria. Hasta mañana-asenne toimii hyvin: ehtiihän sitä huomennakin. Huomenna siis on tarkotus hoitaa juoksevia asioita ja rästihommia, sekä ehkis vilkuilla jo vähäsen tenttikirjoja. Mulla on tosiaan 23.5 ihastuttava VIIDEN (!) kirjan tentti, joten vois olla järkevää alotella luku-urakkaa kerranki suht ajoissa. Keskiviikkona on pitkästä aikaa töitä, mutta loppuviikoksi ei ole vielä mitään ohjelmaa tai menoja, pitäs kehitellä jotaki.

Eiku onhan sunnuntaina viikon kohokohta eli äitienpäivä, josta mie nautin täysin rinnoin. Kakkua, korttia ja lahjaa ois parempi tulla sänkyyn asti tarjoiltuna. :D haha. Mie itte asiassa jo keväällä 2007 pakotin Isabellan isän juhliin mua äitienpäivänä, vaikka olin sillon vasta odottava tuleva äiti, haha.

Vapun ja pidennetyn reissuviikonlopun kuvia on tosi monta, joten en jaksa niitä tänä iltana esitellä. Saanko taas sanoa, että hasta mañana?

Muutaman kuvan voisin kuitenkin jo laittaa. Mie nimittäin bongasin Pohjanmaalta ihanat housut (alessa 9e) ja eilen juhlittiin mun synttäreitä. Pääsin jo kypsään 23-vuoden ikään - ikäkriisi iskee kohta! ;D

Mun synttärikakku <3

Mie oon juurikin niin lapsellinen, että syntymäpäivinä on pakko saada kakkua ja onnittelulaulu. Muuten ne ei oo oikiat synttärit! :D

Isabellakin sai tällä kertaa maistaa kakkua: omissa 1-vuotissynttäreissään ei vielä tiukkisäiti antanu juhlakalulle palaakaan kakusta. Sitä piti ensin tutkia vähän epäluuloisena.


Mut hyvältähän se mansikkakermakakku maistu


Lahjaksi sain mp3-soittimen (joka oli vielä punainen <3), likööripullon (oisin kuulemma saanut jonku kalliin ja hyvän viinipullon, mut enhä mie junttina tykkää viinistä, yäk :D) sekä äiti lupasi kustantaa kampaajakäynnin. Lisäksi Isabellan isän vanhemmat aikoivat ostaa vielä lahjan, joka siis säilyy vielä yllätyksenä. Kivaa yllätyksiä -okei vastapainona ikäkriisille kuulostan joltain 6-vuotiaalta pikkutytöltä, haha.

Päivän asussa esiintyvät lauantaina ostamani housut. Ensimmäiset punaiset housuni <3 Kukaan ei varmaan arvannutkaan, että kyseessä on siis lempivärini.
Photobucket

Jostain syystä mulla tosin tulee Salkkareiden-Miro noista housuista mieleen, jes :D Pitää siis vähän katsoa mitä noiden housujen kanssa pukee ja yhdistää.
Photobucket

Housut: H&M
(Teko)nahkatakki: H&M
paitapusero: Frigren & Nykänen by Seppälä / kirppis
Huivi: Roomasta
Kengät: Click Shoes

0 kommenttia :