torstai 14. toukokuuta 2009

Olin kerran nuori ja idealistinen

Siivosin tänään ullakolla olevaa varastoa ja löysin sieltä minua suuresti huvittaneita muistoja. Nimittäin minusta vuosien varrella tehdyt lehtijutut. Äiti on säästänyt kaikki baletti-, tanssi-, teatteriesityksistä sekä ulkomailla opiskelustani ja saamastani Opetusministeriön ja Suomen Kulttuurirahaston stipendistäni kertovat lehtijutut ja olipa joukossa myös 7-vuotiaana voittamani Arktisen Keskuksen järjestämä piirrustuskilpailun palkitsemistilaisuus vuodelta 1993. Tämä huvittavaa siis, siksi että en nyt sanoisi kuvaamataidon lahjojeni olevan kummoiset ja lisäksi mie vielä inhosin pienenä piirtämistä. :D

Isoimmat naurut saivat kuitenkin nämä. Abivuodeltani 2005-2006, kun olin nuori ja idealistinen. Tuo vuosi oli muutenkin elämässäni varsinainen hullu vuosi, sillä meno oli liiankin hektistä ja sananmukaisesti hullua. Poltin kynttilää molemmista päistä, mikä ei koskaa ole hyvästä. Lisäksi stressasin, angstasin ja ahdistuin aivan LIIKAA ja turhaan ylioppilaskirjoituksista.

Pahoittelen jo etukäteen laatua, mutta minulla ei ole skanneria käytössä. Joudutte siis tyytymään paperista otettuihin valokuviin.

City 1/06: Minä menen
Photobucket
Teksti lähempää.
Photobucket
(Ai miten niin AJOITTAIN löysin itseni baarista? Miehä suunnilleen asuin baarissa ja olin Tivolin vakkarikalustoa. :D :D Ja toi monta kertaa viikossa liikuntanarkin innostus vois taas palata, pliis!)

Roi-Press (vai Lapin Kansa?) joskus lokakuussa 2005 (voi klikata isommaksi)

Teksti lähempää (voi klikata isommaksi)

(Kiitti muuten kuvaajalle tosta kuvasta! Olin vasta asettautumassa kameran eteen ja laittamassa hiukset pois naaman eestä, kun se jo räpsäs kuvan :D ps. Kun joskus puhuin siitä lukioajan vaaleanpunaisen värin liikakäytöstä, niin tää vois olla sitä aikaa, haha.)

City: kaupungin kasvo 11/05
Photobucket
Teksti lähempää: (voi klikata isommaksi)

("Monilla tuntuu olevan pakottava tarve lokeroida minut aivottomaksi minihameessa keimailevaksi blondiksi." No niin ja kukaan ei sit koskaan muistanut tuosta koko jutusta muuta kuin tuon yhden lauseen. Jes! haha)

Uusi-Rovaniemi 19.10.2005: Kiihkeä halu vaikuttaa
Photobucket
Teksti lähempää:
Photobucket
Photobucket
(Tuon tiettyjen puolueiden joka suuntaan mielistelyn ja politiikan hampaattomuuden allekirjoitan kyllä yhä täysin!)

Voi lol, oon näköjään nuoruuden ja idealistisuuden lisäksi ollut hivenen naiivi ja niin kovin innokas ja päättäväinen. Eipä sillä, että suurimmasta osasta sanomaani olen edelleen samaa mieltä, vaikka olenkin tehnyt merikukkaforsiukset eli loikannut pitkän harkinnan tuloksena vihreistä kokoomukseen.

Harmi, että radiohaastattelujani ei ole enää missään tallessa. Ne vois olla vielä riemukkaimpia. Oon mm. antanu joskus Ylex:lle extemporena haastiksen suoraan päikkäreiltä herätettynä (tehtiin siis puhelimitse). :D haha. Aina olen kuitenkin pitäny huolen siitä, että olen saanut lukea jutut ennen painoon menemistä ja korjata epäkohdat yms.

Mitä fiiliksiä nuori ja idealistinen Ilona lähes 4 vuoden takaa herätti teissä? Myötähäpeää, hilpeyttä vai mitä? :)

Saiko noista teksteistä muuten edes mitään selvää? Voisin huomenna kirjoittaa juttujen tekstit tänne näkyville. Nyt ei kerkiä, eikä jaksa, sillä nukkumatti kutsuu. Huomenna taas aikainen herätys töihin.

3 kommenttia :

Ilona kirjoitti...

Kuvia klikkaamalla teksti voi kyllä lukea ihan hyvin. Toivottavasti sun idealistisuutesi sai nuoria heräämään äänestyspäivänä :)

Sulle on muuten haaste blogissani... aloin juuri miettiä, että heitinkö mä sulle juuri vähän aika sitten jonkun toisenkin haasteen? Siinä tapauksessa tämähän on jo haastespämmäystä ;)

j.vee kirjoitti...

Hih voi että mitä nuoruuden intoa! (Kuulostan ihan joltain tädiltä) Ihania artikkeleja, minäkin toivottavasti joskus ehkä tuollasia kirjottelen lehtiin.. Tulipas hyvä fiilis tästä postauksesta.

Hali!

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Ilona:

Höpsis, ei se mitään haastespämmäystä ole. Kiva vain kun haastat! :)

Mie oonki jo ehtiny ton matkahaasteen tekemään, löytyy alempaa tän kuun postauksista otsikon "Haavepaikkahaaste ja matkakuumeilua" alta.

J.vee: Haha, joo mie itekki naureskelin ja hymähtelin hyväntahtoiselle tuolle nuoruuden innolleni. Näköjään sitä ehtii niinkin lyhyessä ajassa, kuin 3-4vuodessa tätiytyä. Tai sitten se on sitä kuuluisaa henkistä kasvua. ;)

Kiva jos tuli hyvä fiilis ja kiitos halista. Yritähän siekin tyttö päivitellä blogiasi, kun kerkiät. Sun juttuja on aina tosi mukava lukia.

Ps. Mie uskon, et susta tulee ihan superhyvä toimittaja!