perjantai 15. toukokuuta 2009

Angsti-perjantai

Jos tämä viikko on tähän asti enimmäkseen ollut lähinnä hyvää fiilistä ja iloisuutta, niin tänään on kyllä ollut toinen ääni kellossa. Nukuin viime yönä tosi vähän ja katkonaisesti eli olen todella väsynyt, töissä teki mieli sanoa ihmisille vaikka mitä julkaisukelvotonta. Töissä sitten melodramaattisena ihmisenä olin kuin maani myynyt, kun mietin, että mitä jos mie en ikinä saa oman alani töitä (joita siis en oo kesäksi onnistunut saamaan KOVASTA yrityksestä huolimatta) ja joudun tekeen näitä erilaisia "hanttihommia" koko loppuelämän. :D Ei siis sillä, että mie arvostan kyllä kaikenlaisia töitä, enkä oo elämäni aikana nyrpistäny nenääni millekään, mutta rehellisyyden nimissä: emmie hanki maisterin papereita siksi, että voisin jatkaa näitä töitä.

Päivän kruunasi vielä se, kun oli draamaa erään henkilön kanssa. ARGH!

Mie olen siis hyvin tunteellinen ihminen ja voimakas fiilis-ihminen. Mun tunteet ja olotilat voi siis heitellä varsin nopeasti. (Jes, kuulostampas mie tasapainoiselta ihmiseltä :D :D haha) Mitä yritän siis sanoa on, että olen peruspositiivinen ja optimistinen, mutta ne negatiiviset tunteet ja alamäet koenkin sitten kahta kovemmin - onneksi myös pääsen niiden yli ripeästi. Tänään fiiliksen nostamiseen ei tarvittu, kuin kaupungilla yksi mummeli, joka lahjoitti Isabellalle ilmapallonsa. Hän ei sitä kuulemma tarvinnut ja oli muutenkin niin elämäniloinen, että se fiilis tarttui minuunkin.

Ja simbsalabim, huono päivä oli poissa.

Mary-Kate Olsenia on hehkutettu ja muoti-ikonisoitu jo roppakaupalla, enkä tee poikkeusta. Pakko se on myöntää, että MK vain on niin jotain! Ainutlaatuinen ja uniikki. Muodin kameleontti ja oman tien kulkija.
PhotobucketPhotobucket
Kuvat jostain random-ruotsalaisblogista eli täältä.

Päivän asua en jaksanut kuvailla, vaikka se mielestäni kiva olikin. Jos vaikka huomenna tsemppaisin tämän asian suhteen. Huomenna siis ohjelmassa kaverin ja Isabella kanssa kaupungilla kiertelyä ja alkuillasta mennään sitten toisen kaverin kanssa Yläkaupungin yöhön katsomaan joitain esityksiä. Mua kiinnostaisi muotinäytösshow, kun siellä on pari kaveria mallina. Katsotaan mihin päädytään. :)

2 kommenttia :

fffrida-frida kirjoitti...

muotinäytökseen JOO! sitä ei voi missata ;)

Ilona Ylinampa kirjoitti...

Fffrida-frida: Mulla oli kyllä kova tarkotus tulla sinne muotinäytökseen, mut sit en loppupeleis päässykkään :(

Oliko se millanen? Toivottavasti sie otit sieltä paljon kuvia, et mie pääsen kyylään niitä sun blogista myöhemmin. :)